Taitoatlas
Taitoatlas

Etusivu - Blogi - Kuukausi: helmikuu 2018


26.02.2018 | Opinnäytetyö, Taitoc-konsepti

Taitoc®-konseptin vaikuttavuuden mittaaminen

Vierailevat kirjoittajat:
Riikka Koponen & Penniina Toikkanen

 

Miksi tehtiin? Mistä idea lähti?
Opinnäytetyö prosessimme lähti käyntiin suorittaessamme kolmannen vuoden ammattiopintojen harjoittelua. Meillä molemmilla oli halu kehittyä valmentajina sekä saada lisää teoria- ja käytännönkokemusta taitovalmennuksesta. Pohdimme taitoharjoittelun olevan ajankohtainen aihe urheiluvalmennuksen parissa. Saimme idean opinnäytetyöhön OC Taidolta ja innostuimme välittömästi, sillä aihe mielestämme mielenkiintoinen ja Taitoc®- konseptista ei ole aikaisempaa tutkimustietoa.

Mitä tehtiin?
Opinnäytetyömme oli määrällinen tutkimus ja sen tavoitteena oli saada tietoa nuorten joukkueurheilijoiden motorisista perustaidoista sekä heidän koetusta fyysisestä pätevyydestä. Motoristen perustaitojen hallinnan tason heikentyminen on yleinen ilmiö Suomessa sekä muualla maailmassa. Ilmiö on seurausta muun muassa istuvan elämäntavan yleistymisestä, yleisestä passivoitumisesta sekä liian varhaisessa vaiheessa tehdyistä lajivalinnoista. Tästä syytä niin lapsuusvaiheessa kuin nuoruusvaiheessakin motoristen perustaitojen harjoittelu ja kehittäminen ovat erityisen tärkeää. (Jaakkola & Kalaja 2014, 22.)

Tutkimuksen tarkoituksena oli mitata nuorten joukkueurheilijoiden motorisia perustaitoja Taitoc®-konseptin taitomestaritesteillä sekä tutkia Taitoc®-konseptin taitoharjoittelujakson yhteyttä motoristen perustaitojen kehittymiseen. Lisäksi tarkoituksena oli tutkia motoristen perustaitojen muutosten yhteyttä koettuun fyysiseen pätevyyteen. Tutkimuksemme oli  interventiotutkimus, jossa interventio toteutettiin kahden kuukauden taitoharjoittelujaksona. Kokonaisuudessaan tutkimukseemme osallistui 13 joukkueurheilua harrastavaa 13-vuotiasta poikaa, joista kuusi muodosti testiryhmän ja loput seitsemän nuorta muodostivat kontrolliryhmän.

Mitä tuloksia saimme?
Tutkimustuloksemme osoittavat, että systemaattisella Taitoc®-konseptin harjoit- telulla voidaan kehittää nuorten motorisia perustaitoja. Koetun fyysisen pätevyyden osalta tulokset olivat vaihtelevia. Tutkimustuloksemme ovat suuntaa antavia, sillä kohderyhmämme on pieni ja Taitoc®- konseptista ei ole aikaisemmin tehty vastaavia tutkimuksia. Tulokset tukevat kuitenkin Taitoc®- konseptin filosofiaa ja ajatusta.

Kaiken kaikkiaan prosessi oli mielenkiintoinen ja mielestämme Taitoc®-konseptin perustaito-osio toimii hyvänä perustyökaluna taitovalmennuksen toteuttamiseen. Perustaito-osio tarjoaa monipuoliset harjoitteet motoristen perustaitojen opettamiseen ja ohjaa sitä kautta nuoria monipuolisten liikuntataitojen oppimiseen. Kokonaisuudessaan konsepti etenee loogisina kokonaisuuksina rakentaen vankan pohjan urheilijaksi kasvamiseen. Koulutuksen ja konseptin sisällön avulla jokaisen valmentajan ja ohjaajan on mahdollista toteuttaa laadukkaita taitoharjoituksia. Videot ja selkeät ohjeet helpottavat liikkeiden ohjeistamista ja harjoitusten organisointia.

Jos kiinnostuit ja haluat tutustua aiheeseen enemmän niin käyppä lukemassa opinnäytetyömme:

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/134268/KoponenToikkanen.pdf?sequence=1&isAllowed=y

 

Riikka Koponen & Penniina Toikkanen
Liikunnanohjaaja (AMK)


Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedIn

Kirjoittaja

Olli Cajan

Taitoc-konseptin kehittäjä ja kouluttaja

Taitovalmentaja

olli.cajan(at)santasport.fi

 

Viimeisimmät kommentit