TAITOC-referenssit

Taitoc konsepti perustuu oppimisen riemuun ja liikunnan kipinän sytyttämiseen. Jo yksi opittu uusi liikemalli ja siitä syntynyt riemu voi kantaa koko loppuelämän ajan. Lue kokemuksia käyttäjien 

Lapin AMK

Taitoc konseptia on hyödynnetty Lapin AMK liikunnanohjaajakoulutuksessa monipuolisesti. Ensimmäisen vuoden opiskelijat käyvät Taitoc perustaitokokonaisuuden ja kokemukset ovat olleet erinomaisia. Taitocissa yhdistyy hyvin taidon oppimisen teoriat ja käytännön soveltaminen, jolloin oppiminen on ollut sekä mielekästä että tehokasta. Toisena ja kolmantena vuotena opiskelijat pääsevät tutustumaan taidon oppimiseen mm. terveysliikunnan näkökulmasta ja urheiluvalmennukseen suuntautuvat syventyvät lajitaitojen oppimiseen ja opettamiseen. Taitoc konsepti antaa meille opetuksen tueksi paljon käytännön sovellutuksia ja elementtejä toteuttaa monipuolisesti taitovalmennusta erilaisille kohderyhmille. Taitoc konsepti mahdollistaa opiskelijoiden erikoistumisen taitovalmennukseen jo opiskelujen aikana.

Petteri Pohja
Master of Sports
Senior Lecturer
Lapland University of Applied Sciences

Oulun Kärpät Oy

Oulun Kärpät Oy:n ja Kärpät Ry:n fysiikka valmentajat/ fysioterapeutit ( yhteensä 7 henkilöä) osallistuivat Olli Cajanin luomaan ja johtamaan Taitoc- konseptin perus- koulutukseen syyskuussa 17.- 18.8. 2019.

Koulutus toimi erinomaisesti antaen paljon erilaisia malleja taidon harjoitteluun niin nuorille kuin  ammattilaisillekin. Koulutuksen liikkeiden mallit ja liikekehittelyt, sekä variaatiot ja sovellettavuus antavat  urheilijalle todella kattavan taidon oppimisen pohjan. Teoria- osuus pohjustaa perustellusti laajan  käytännön osuuden itse lähiopetuksessa. Verkkomateriaali on kattava ja ammattimaisesti tehty, josta  käytännön harjoituksien selkeys ja tarkoituksenmukaisuus on helposti havaittavasti.

Käytämme Kärpissä Taitoc- konseptia tärkeimpänä tukipilarina taidon harjoittamisessa sekä fyysisen  harjoittelun polun rakentamisessa koko seuraamme, kattaen ikäluokat pienistä junioreista aikuisiksi asti. Oulussa 26.4.2020

Samppa Jaakola  Fysiikkavalmentaja Oulun Kärpät, Liiga

Lapin Liikuntaklinikka

Yli kahdenkymmenen vuoden kokemuksella fysioterapeuttina koen, että Taitoc on ohjelma, jonka käytön voi aloittaa välittömästi. Taitoc konseptin hyödyntäminen on helppoa. Taitoc konsepti auttoi minua määrittämään urheilijoiden liikekontrollin sekä motoristen taitojen tasoa. Voin todella suositella Taitoc konseptia kaikille, jotka työskentelevät liikehallinnan, kuntoutuksen, urheiluterapian sekä urheilun parissa.

Pasi Lambacka
OMT-Fysioterapeutti, Sertifioitu urheilufysioterapeutti, Lapin Liikuntaklinikan toimitusjohtaja

Matti Suur-Hamari

Viimeiset kahdeksan vuotta olen lumilautaillut ammatikseni ja kiertänyt maailmaa lumilautakrossi ja banked slalom kilpailuja kisaten. Urallani olen saanut osallistua kolmiin Paralympialaisiin, X-games ja Dew Tour kutsukilpailuihin sekä lukuisiin maailmancup ja MM-kilpailuihin ympäri maailman.
Lumilautailussa taitoharjoittelu on hyvin suuressa roolissa lajin luonteen takia. Varsinkin lumilautakrossissa on äärettömän tärkeää osata reagoida alati kelin mukaan muuttuvaan olosuhteeseen ja tämän lisäksi ympäröiviin muuttuviin tekijöihin jotka ovat ne kolme muuta kilpailijaa itseni lisäksi samalla radalla samaan aikaan.
Tutustuin Taitoc konseptiin noin kolme vuotta sitten ja toimme paljon materiaalia konseptin sisällöistä omaan harjoitusohjelmaani. Koen että Taitoc sisällöt haastavat taidollisesti todella hyvin ja kehittävät liikekontrollia, havannointia sekä motoriikka todella tehokkaasti ja mikä parasta, yksinkertaisessa ympäristössä. Tämä siis tarkoittaa että Taitoc konseptin sisältöjä on helppo kantaa mukana kilpailukiertueella ympäri maailmaan muuttuvissakin olosuhteissa.

Suosittelen Taitoc konseptia kaikille urheilijoille yli lajirajojen. Sisällöistä löytyy kehittäviä harjoitteita niin alkulämmittelyihin,
pääharjoitukseen kun loppuverryttelyyn.

Matti Suur-Hamari
Lumilautailija
Maailmanmestari
Paralympiavoittaja

Matti Ländén

Taitoharjoittelusta hyötyvät kaikenikäiset!

Tunnettu tosiasia on, että ihmisen elämänkaaressa noin kolmikymppisenä alkaa fyysisen kunnon alamäki ja sitä kautta toimintakyvyn aleneminen. Alamäen jyrkkyyteen ja vauhtiin vaikuttavat perimä, tietysti elämäntavat ja erityisesti fyysisen harjoittelun määrä ja laatu. Fyysinen kunto koostuu kestävyydestä, voimasta, nopeudesta, liikkuvuudesta ja taidosta. Valitettavan usein käy niin, että kilometrien karttuessa liikkumisen määrä vähenee, tahti hiipuu ja vaikuttavuus heikkenee. Usein liikunta on sattumanvaraista ja kestävyystyylistä liikuntaa -hyvä, että edes niin! Mutta, jos haluamme säilyttää toimintakykymme myös iän karttuessa, tulisi muitakin kunnon osa-alueita harjoittaa; voimaa, liikkuvuutta, nopeutta ja taitoa! Säännöllinen taitoharjoittelu ylläpitää/parantaa liikkuvuutta, tukee voimatasojen säilymistä sekä nopeutta. Toki näiden kolmen osatekijän harjoittelu spesifisti parantaa lopputulosta. Taitoharjoittelulla ikääntyväkin säilyy ketteränä, elastisena liikkujana; portaat kevyemmin, autoon sujuvammin, renkaiden vaihto vaivattomammin, vuoteesta ylös notkeammin….

Taitoharjoittelun voi sujuvasti liittää alkuverryttelyksi hiihtolenkille, kuntosaliharjoitteluun, sauvakävelylenkkiin tai toteuttaa omana harjoitteena. Oli suuri ilo rakentaa Olli Cajanin kanssa ikääntyville suunnattua Taitoc For Life kokonaisuutta, jonka työnimenä meillä oli ”Entisten nuorten taidonpalautusohjelma”. Taitoharjoittelu osana muuta fyysisen harjoittelun kokonaisuutta tukee loistavasti toimintakyvyn säilyttämistä ja kohentamista iästä riippumatta.

Matti Ländén
fysioterapeutti
Ammatillinen opettaja (reservissä)
työhyvinvointivalmentaja, työnohjaaja-kehittäjä-coach
A-valmentaja, PT FiSaF kv. sertifikaatti

Tanja Poutiainen-Rinne

Olin aikanaan ammattiurheilija alppihiihdossa. Lopetin urani 2014 kilpailtuani 17 vuotta maailmancup-tasolla. Uralleni mahtui viidet talviolympialaiset. Nykyään vedän urheiluvammojen tehokuntoutusklinikkaa, Comeback Centeriä, Rovaniemellä.
Urheilijana Taitoc Taitovalmenuskonsepti oli osa harjoitusohjelmaani. Monipuoliset taitoharjoitukset tukivat minun tasapainoa, koordinaatiota sekä liikehallintaa todella hyvin. Nykyään hyödynnämme Taitoc konseptia urheilijoiden kuntoutuksessa, auttaaksemme urheilijoita palautumaan loukkaantumisista. Aloitamme kuntoutuksen helpoilla harjoitteilla ja voimme sujuvasti edetä kehityksen mukaan vaikeampiin harjoitteisiin haastaen liikekontrollia, samalla kun urheilijat saavat fysioterapiaa ja palautuvat loukkaantumisesta.

Suosittelen vahvasti Taitoc Taitovalmennuskonseptia kaikille, jotka työskentelevät eri ikäisten
urheilijoiden kanssa sekä toimijoille, jotka työskentelevät kuntoutuksen parissa.

Tanja Poutiainen-Rinne
Toimitusjohtaja
Taitovalmentaja
Comeback Center

Olympic Training Center Rovaniemi

Taitoc Taitovalmennuskonsepti on ollut suuressa roolissa lasten, nuorten ja huippu- urheiluvalmennuksessamme viimeiset 10 vuotta. Taitoc konseptin koulutuksilla ja kattavilla
taitovalmennuksen ohjelmilla olemme nostaneet taitovalmennusosaamisen ja käytännön taitovalmennuksen korkealle tasolle. Taitoc koulutukset ovat olleet erittäin laadukkaita ja olemme pystyneet tarjoamaan korkea tasoista taitovalmennuskoulutusta opettajille, valmentajille, fysioterapeuteille ja liikunnanohjaajille.

Rovaniemi 28.4.2020
Reijo Jylhä
Huippu-urheilukoordinaattori
reijo.jylha@santasport.fi
+358401680553

TAITOC® motoristen perustaitojen oppimisen polku


TAITOC ProTaito

Motoristen perustaitojen hyödyntäminen lajitaitojen kehittämisessä

Tutustu ohjelmaan

TAITOC for Life

Liikepankin aktivointi sekä fyysisten ominaisuuksien kehittäminen arjessa

 

Tutustu ohjelmaan

TAITOC Liikkuvuus

Liikelaajuuksien ja liikehallinnan kehittäminen

Tutustu ohjelmaan