Taitoatlas
Taitoatlas

Mistä kaikki alkoi?

Kaikki sai alkunsa siitä, kun Lapin Urheiluopistolla aloitettiin taitovalmennusryhmät vuonna 2010. Siitä lähtien taitovalmennusohjelmat ovat olleet jatkuvan kehityksen kohteena. Parhaillaan ne ovat palvelleet yli 500 lasta ja nuorta eri taitovalmennusryhmissä. Vuonna 2011 taitovalmennussisällöt laajenivat myös huippu-urheilun piiriin ja taitovalmennukset sekä taitotestauskokonaisuudet aloitettiin myös maajoukkuetason talvilajien urheilijoille.

Nyt Taitoc-konsepti on Lapin Urheiluopiston keskeinen valmennuslinja. Konseptin valmennusohjelmat ovat isossa roolissa Lapin Urheilukakatemiassa sekä Lapin Urheiluopiston päivittäisvalmennuksessa. Taitoc-konsepti on myös sisällytetty alppi- ja freestyle-maajoukkueiden valmennuskokonaisuuksiin.

Lapin Urheiluopisto on Taitoc-konseptin koti ja koulutuskeskus, josta monipuolisen taitovalmennuksen osaamista levitetään ympäri Suomea sekä viedään myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Toisena Taitoc-konseptin virallisena koulutuskeskuksena aloitti Kisakallion Urheiluopisto vuonna 2017.

Taitoc-evoluutiokuvat-12

Taitoc-konseptin luojan terveiset

Hei kaikille!

Uuden luominen ja asioiden kehittäminen vaatii paljon. Ennen kaikkea se vaatii yritystä, jonka seurauksena onnistumme ja välillä myös epäonnistumme. Mielestäni ei olennaista kummin käy, kunhan opimme ja pääsemme lähemmäs omia päämääriämme ja tavoitteitamme. Taitoc-konsepti perustuu tekemiseen, oppimiseen, epäonnistumisiin, oivalluksiin ja ennen kaikkea aitoon haluun luoda jotain uutta ja innostavaa. Alla kuvausta omasta matkastani ja kokemuksistani, joista Taitoc-konsepti on rakentunut.

Aloitin valmentamisen 18-vuotiaana valmentamalla jalkapallojunioreita sekä poikien voimisteluryhmiä. Silloin en vielä ymmärtänyt työni merkitystä lapsille ja nuorille. Se mitä henkilökohtaisesti valmentamisesta sain, oli varmasti vielä silloin minulle tärkeämpää. Nautin siitä, että sain viettää aikaa futiskentällä ja voimistelusalissa seuranani temmeltäviä junioreita. Nautin siitä mitä tein ja nautin edelleen, 15 vuotta myöhemmin. 15 vuoden aikana on tapahtunut paljon. Nyt ymmärrän paremmin vastuuni sekä työni merkityksen.

Vuonna 2010 aloitin työni taitovalmentajana Lapin Urheiluopistolla. Loin harjoituskokonaisuuksia sekä myin ideaa monipuolisesta liikkumisesta paikallisille seuroille. Idea upposi. Pian valmensin viikoittain yli 15 taitovalmennusryhmää. Ryhmät rakentuivat useiden eri lajien urheilijoista ja eri ikäisistä 6-vuotiaista 18-vuotiaisiin. Lisäksi kehitin ja ohjasin harjoitusohjelmia ikääntyvien motoriikkapajoissa, joiden tavoitteena oli senioreiden taitotason nostaminen. Ryhmissä vanhimmat olivat yli 90-vuotiaita. Olin valmentajana ainutlaatuisessa asemassa, sillä pääsin valmentamaan saman viikon aikana taitoharjoituksia 6-90-vuotiaille. Näin ja koin koko taidon oppimisen polun.

Opin tuolloin todella paljon. Oivalsin, mikä tekee onnistuneen harjoituksen ja miten varmistan, että kaikki onnistuvat ja nauttivat taitoharjoittelusta. Ymmärsin, kuinka pystyn innostamaan ja kannustamaan harjoittelun ohessa sekä miten hyvä harjoitussisältö rakennetaan ja miten se organisoidaan. Oivalsin, kuinka jokainen osallistuja tulee kohdata heidän omista lähtökohdista ja kuinka tärkeää on olla aidosti läsnä ja laittaa itsensä likoon yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Lisäksi ymmärsin, että valmentajana voin antaa paljon ja aidosti vaikuttaa ympärillä oleviin ihmisiin positiivisesti. Havaitsin, että valmentaminen ei ole asioiden teetättämistä, se on vastuun kantamista oppimisesta ja kehittymisestä.

Pian mukaan tulivat huippu-urheilijat. Valmensin Lapin Urheiluopiston huippuryhmää, joka koostui useiden lajien maajoukkueurheilijoista. Aloin myös rakentaa sisältöä alppi ja freestyle maajoukkueiden testi- ja harjoitusleireille sekä toimin valmentajana maajoukkueleireillä. Vuonna 2012 aloitin työt ski slopestyle ja ski half pipe maajoukkueen päävalmentaja. Pääsin loistavalle paikalle rakentamaan valmennuskokonaisuutta hyvin taitopainotteiseen lajiin, päätavoitteena Sochin olympialaiset 2014. Tällä hetkellä olen alppi- ja freestyle maajoukkueiden training centerin päävalmentaja Lapin Urheiluopistolla. Vastaan kokonaisvaltaisen taito- ja fysiikkakokonaisuuden kehittämisestä ja toteutuksesta.

Koko tämän matkan olen miettinyt Taitoc-konseptin sisältöä ja filosofiaa. Olinpa ohjaamassa taitotreenejä 6-vuotiaille urheilukentällä tai valmentamassa ski slopestylen laskijoita Sochin olympiaparkissa. Nyt Taitoc-konseptin kokonaisuus on siinä pisteessä, että kaikilla on mahdollisuus päästä hyödyntämään sitä omassa työssään. Konsepti sisältää paljon loistavia harjoitteita ja sisältöä monipuolisen taitovalmennuksen toteuttamiseen sekä taidon arvioimiseen. Koen, että filosofia ja ajatukset konseptin takana ovat siitä huolimatta kaikkein arvokkainta antia.

Minä valmentajana sekä Taitoc-konsepti tunnemme vastuumme ja haluamme olla tukemassa lapsia ja nuoria oppimisen polulla. Innostuminen on kaiken ydin ja se mahdollistaa oppimisen. Mielestäni ensimmäinen vaihe, innostuminen ja liikunnan kipinän sytyttäminen, on kaikkein tärkein. Toinen vaihe on kehittyminen. Jokaiselle on luotava oma yksilöllinen polku taitojen kehittämiseen. Tämä on mahdollista, kun harjoitteet ja harjoitusympäristö ovat rakennettu liikkuja huomioiden. Kolmas vaihe on opittujen taitojen hyödyntäminen ja soveltaminen. Kolmanteen vaiheeseen päästään, kun taitovalmennuksen perusperiaatteet ovat sisäistetty ja ymmärrys monipuolisen liikepankin käytöstä on laajentunut. Perustaito, Hallintataito ja Pro Taito kokonaisuudet varmistavat, että kaikki nämä vaiheet saavutetaan ja monipuolisen taitovalmennuksen toteuttaminen on mahdollista.

Haaveeni sekä tavoitteeni on jo pitkään ollut se, että saan paketoitua ajatukseni ja kokemukseni yhden toimivan kokonaisuuden alle. Nyt Taitoc-nettisivut ja työkalut ovat valmistuneet ja koulutukset ovat alkaneet. Pääsen levittämään sanomaa liikunnan tärkeydestä ja monipuolisuudesta ympäri Suomea. Toivon, että mahdollisimman moni hyötyy Taitoc-konseptista ja sen avulla sytytämme liikunnan kipinöitä ympäri Suomea. Nähdään Taitoc-koulutuksissa.

olli-cajan

Terveisin,
Olli Cajan
Taitoc-konseptin kehittäjä ja kouluttaja

Konseptin filosofia

Lasten ja nuorten liikuntatottumukset ovat muuttuneet ja valitettavasti liikkumisen määrä ja sisältö ovat jääneet vajaiksi, mikä on johtanut yleisten liikuntaitojen heikkenemiseen. Tämä on johtanut siihen, että eri lajien harrastaminen ja eri lajeista nauttiminen on haasteellista. Esimerkin kautta pääsemme kiinni ongelman ytimeen. Monessa muussa elämän osa-alueessa toiminnan keskeiset työkalut opetetaan ja niiden käyttöä ohjataan oikeaan suuntaan niin, että haasteet kasvavat vähitellen. Tällöin on mahdollista kehittää osaamista haasteiden kasvaessa. Musiikissa harjoitellaan nuotit, matematiikassa numerot sekä äidinkielessä kirjoittamiseen ja lukemiseen vaadittavat kirjaimet opetetaan huolellisesti läpi. Sen jälkeen aletaan opetella niiden käyttöä ja soveltamista. Liikkumisessa ja eri lajien harrastamisessa tätä ei ole ennen tarvinnut miettiä, koska lasten ja nuorten monipuolinen liikkuminen on jo hyvin pitkälle varmistanut tarvittavat edellytykset, joiden kautta on ollut helppo päästä kiinni eri lajien harrastamiseen. Maailma on muuttunut ja omaehtoinen liikkuminen on vähentynyt siinä määrin, että tarvittavat liikkumisen työkalut ovat heikentyneet.

Eri lajeilla on eri vaatimukset, mutta kaikki lajit rakentuvat kuitenkin motoristen yleistaitojen päälle. Jos musiikissa pohjan luo nuotisto ja matematiikassa numerot, niin liikkumisen osalta voidaan puhua liikepankista. Sen tärkeyttä ei voi olla korostamatta. Yksilöllinen liikepankki antaa mahdollisuuden liikkua ja harrastaa eri lajeja, kunhan se sisältää tarvittavat liikemallit. Yleisesti kuulee paljon puhuttavan monipuolisesta harjoittelusta, mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa ja miten sellaista toteutetaan siten, että kaikki tarvittavat kokonaisuudet tulevat huomioitua? Taitoc-konseptin keskeinen tavoite on vastata näihin kysymyksiin. Taitoc-konsepti ohjaa ja opastaa tunnistamaan liikepankin keskeiset sisällöt. Se opettaa periaatteet, joiden kautta harjoittelusta tulee innostavaa ja mukavaa. Se myös tukee kehittymistä koko oppimisen polun aikana.

Taitoc-konsepti perustuu oppimisen riemuun ja liikunnan kipinän sytyttämiseen. Jo yksi opittu uusi liikemalli ja siitä syntynyt riemu voi kantaa koko loppuelämän ajan. Tämän vuoksi Taitoc-taitovalmennukset tarjoavat yksilöllisiä haasteita, joiden kautta jokaisella on mahdollista onnistua ja kokea oppimisen elämyksiä monipuolisen taitovalmennuksen parissa. Konsepti etenee järjestelmällisesti kohti uusia haasteita ja vaatimuksia. Taitomestari-arvionti mahdollistaa kehittymisen arvioinnin ja antaa tarvittavat tiedot oikeiden harjoitteiden valitsemiseen.

Taitoc-polun läpikäyneet voivat olla varmoja, että tulevaisuus tuo tullessaan paljon mahtavia kokemuksia ja riemun tunteita liikunnan parissa.